Ajatuksiani elämästä

BLOGI

Yli neljä vuotta sitten minulle tuli voimakas tunne ja tarve alkaa kirjoittaa ajatuksiani sulautettuna tähän asti elämässä oppimaani ja kokemaani. Siihen sopivaksi välineeksi muodostui Facebook nimellä "Onnensädoppimismatkan e". Nyt tekstini ovat näkyvillä myös täällä.

Me ihmiset olemme melko mysteerejä toisillemme ja joskus myös itsellemme. Uskon, että tekstieni kautta te mahdollset lukijat tulette näkemään aidon minäni henkilökohtaisten kokemusteni ja elämäni myötä. Koska luonto on suurin innoittajani, on sen olemassaolo voimakkaasti läsnä kuvissani ja teksteissäni. Ajatukseni eivät pohjaudu suoranaisesti mihinkään tutkittuun tietoon, lähteisiin ja sitä kautta ne eivät ole ainoa totuus, vaan ne ovat sisältäni ammennettuja ja rakentuneita johtopäätöksiä ja tuntemuksia, joihin eletty elämä ja sen mukanaan tuomat kokemukset ovat vaikuttaneet.

Tervetuloa ajatusteni äärelle!


Uusimmat postaukset

Olen nähnyt nuoren pariskunnan, jonka yhdessäolosta, katseista, kosketuksesta huokuvat suuri rakkaus ja huolenpito.Sanomattakin on selvää, että he ovat vastarakastuneita. Heidän onnensa tarttuu minuunkin.

Kun keskittää katseensa ja mielensä hetkiin ja pieniinkin yksityiskohtiin, näyttäytyy kaikki ympärillämme ja elämässämme entistä kauniimmalta ja arvokkaammalta.

Täällä sataa lunta! Tämän kaiken valkeuden keskellä haluan muistella vielä viime viikonloppua, tuntureita ja luonnon väriloistoa.

Haluatko ilmoituksen uudesta blogipostauksestani?

Kun luonto ja tunturit ovat lähellä, voi niihin helposti lähteä vaikka illastakin ja työpäivän päätteeksi. Meillä viikonloppu aloitettiin Särkitunturin valloituksella. Ja mitä parasta, illasta siellä ei ollut kuin ihan muutama meidän lisäksemme. Päivällä olikin kuulema ollut todella vilkasta, mikä on ymmärrettävää, sillä olihan eilen upea päivä,...

Joskus näkee asiat erityisen positiivisesti. Joskus ideoita lentää sieltä sun täältä. Joskus on altiimpi ja avoimempi näkemään ympärillä sellaisia asioita, joita moni muu ei huomaa.

Tänään sain valloittaa toisen kotitunturini eli Kätkätunturin. Reitin valikoin niin, että sain kulkea monenlaista eri maastoa ja näin kokea luonnon monimuotoisuutta. Ruskan väriloistoakin oli jo siellä täällä. Ja missään ei maistu syömiset niin hyvältä kuin luonnossa. Ja tyhjäpäänä en tosiaan kulkenut, vaan sain tosi hyviä ideoita ja oivalluksia...

Luonto alkaa antaa jo viitteitä väriloistostaan ja ruskasta, mikä houkuttelee entistä enemmän ihmisiä myös luontoon. Itselleni tuli eilen voimakas tarve päästä luontoon siten, että mahdollisuus kohdata toisia ihmisiä olisi minimissään. Kaipasin hiljaisuutta ja vähän erilaisia kokemuksia kuin mitä viime viikonloppuna. Halusin nähdä luontoa ja...

Yö luonnossa

30.08.2023

Vieläkin muistelen hyvällä viime viikonlopun spontaania lähtöä luontoon yöksi. Ja täytyy tunnustaa, että en edes aluksi hoksannut; että juuri kyseinen yö oli siihen suomalaisia kannustava ajankohta. Yö Hietajärven rannalla oli ikimuistoinen. Kuinka hienoa oli kokea sama näkymä eri vuorokauden aikaan ja nähdä ja tuntea konkreettisesti oman kehon ja...

Eämän palapeli ei tule koskaan täysin valmiiksi. Välillä se rikotaan rajusti. Välillä muutama palanen häviää. Välillä huomaat, että joku palapelin palanen ei vaan ole tarkoitettukaan olemaan juuri siinä.