Yksi vilkaisu

Miten voi yhteen vilkaisuun sisältyä niin paljon kaikkea... 

Vesi, joka tuntuu olevan kaiken keskiössä. Se ei virtaa vielä näkyvästi, sillä jääpinta pidättelee sen syvällä sykkivää liikehdintää. Veden etuosa on tummaakin tummempi, ja mitä pitemmälle katson, sitä paksumpia kerroksia sen päälle on asettunut. Kunnes valkoinen, puhdas lumi peittää ja häivyttää sen kokonaan osaksi laajempaa kokonaisuutta - hankea, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. 

Taustalla siintää tunturi - utuisena ja hentona, mutta toisaalta niin jylhänä ja komeana. Se näyttää läsnäolollaan minulle, missä on koti, ja mitä kohti suunnata. Se muistuttaa minua aina, että olen Lapissa, juurillani.

Ja vielä lopuksi pajukot, joiden oksistot ovat vapautuneet lumitaakastaan. Ne ovat monelle se riesapensas, joka valloittaa erityisesti kosteikot, ja joka leviää vallattomasti. Minusta ne antavat näkymälle rosoisuutta ja kontrastia sekä oivalluksen, että kasvua ja sitä kautta elämää on myös täällä. Paju muistuttaa minua ennen kaikkea pääsiäisestä, jolloin pajunkissat ilmestyvät näkyville ja antavat lupauksen kesästä ja vihreistä lehdistä. Pieni hetkikin voi synnyttää monenlaisia havaintoja ja oivalluksia. Lapin luonto tarjoaa näitä minulle päivittäin.