Vappua voi viettää monella tavalla

01.05.2022

Vappua voi viettää monella tavalla. Itselleni hauskinta vapussa on lähteä hiihtämään juuri silloin, kun muut eivät sitä juhlahumussa tee. Tietää jo etukäteen saavansa hetkeksi latureitin ja luonnon ihan itselleen. Samalla pääsee pakoon vappujuhlinnan synnyttämää äänimaailmaa hiljaisuuteen, jossa vain luonnon omat äänet kuuluvat. Kaikki siellä on niin luonnollista ja siksi rauhoittavaa ja rentouttavaa. 

Matkalla voi nähdä myös luonnon itse synnyttämää taidetta, joka pysähdyttää ja ihastuttaa. Tällä kertaa löysin taideteoksen, jonka kauneus teki minuun erityisen vaikutuksen. Katselin sitä hetken jos toisenkin. Aivan kuten mikä tahansa taide myös tämä herätti mielikuvitukseni liikkelle ja sai minussa aikaan mielihyvän tunteita, joiden voimalla loppumatka sujuikin sitten vieläkin rattoisammin. Ei ihme, että luonto inspiroi ja synnyttää eri taiteenalan harrastajissa niin paljon uusia ideoita, herättelyä sekä luomisen iloa. Luonto antaa niin paljon ja niin monella tavalla.