Tunnekirjoittaminen on osa minua

Tunnekirjoittaminen on osa minua. Ollut jo lapsesta asti. Sanoitan tuntemuksiani ja kokemuksiani kirjoittamalla ne johonkin. Aivan kuin ne selkiytyisivät sitä kautta, ja kipeimpien tunteiden osalta saisin niitä sisältäni ulos. Olo yleensä helpottaa kirjoittamisen jälkeen. 

Viimeksi kyynelet tulivat silmiini viime sunnuntaina, kun tiemme kuopukseni kanssa erkaantuivat, ja matka pohjoiseen alkoi. Siinä hiljaa istuessani ja kyyneleiden valuessa silmistäni aloin taas kirjoittaa. Teksti vaan tulee ilman sen kummemmin ajattelematta. Ajattelin jättää sen vain itselleni, niin kuin useasti teen. Mutta tänään tulikin fiilis, että haluan jakaa sen myös teille ja sitä kautta hänelle. 

Ehkä sitä kautta taas kerran konkretisoituu, miten prosessoin asioita, ja mitä pohdin tuntemuksieni äärellä. Peilaan omia tunteitani ja kokemuksiani kaikkeen - opittuihin tapoihin, normeihin ja oletuksiin. Mikä on totuus, mikä kiellettyä ja sallittua? Olen nuoresta asti ollut sisäisesti kapinallinen siinä, että koen, että jokaisen kuuluu ja jokainen saa tehdä asiat omalla tavalla - luontaisesti ja aidosti, mikä tuntuu hyvältä eikä niin kuin muut odottavat sinun tekevän. Ainut mottoni on, että muita ei satuteta eikä loukata tämän kaiken äärellä. 

Tässä tekstini:

Voiko ikävä tulla jo lähtiessä? Ovatko kyyneleet kiellettyjä lähdön hetkellä? Meidät on opetettu olemaan reippaita ja tekemään eron hetkistä "helppoja". Pieni ristiriita kamppaili sisälläni. Haluan olla häpeilemättä aito - oma itseni. Siihen olen opettanut lapsenikin. Haluan näyttää myös tunteeni, ne kipeimmätkin. Olen käynyt siihen pitkän opintien ja päässyt häpeästä, joka niihin liittyy. Olen opettanut lapsilleni myös jo pienestä lähtien, että tunteiden näyttäminen on sallittua. On tärkeää osoittaa toiselle, että välittää ja rakastaa. Kosketus ja halaus ovat osoitus siitä. Ja sanat, joilla on oikeasti merkitys.

Itse opin näyttämään kipeimmät tunteeni vasta lasten synnyttyä. Onneksi silloin, sillä oman käyttäytymiseni kautta opetin, että nekin kuuluvat osaksi elämää ja ihmisyyttä. Vasta silloin kun osoitat ja sanoitat ne myös toiselle, kasvatat hänen ymmärrystä tunteiden tasosta ja syistä.

Tänään jouduin jättämään kuopukseni ihanan yhteisen kesän jäljiltä. Ei ihme, että kyyneleet pyörähtivät poskilleni. Ne kertovat ikävästä, joka jää, mutta ne kertovat myös onnesta - siitä, mitä on, ja mitä meillä oli. Yhdessäolo on parasta onnea. Siksi siitä ei haluaisi luopua edes hetkeksi. Onni on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kiitos kesästä yhdessä.