Positiivisuuden voima ja vaikutus elämässämme

18.11.2018

Pitkän sumuisen ja auringottoman ajanjakson jälkeen auringon näkeminen riemastuttaa, ilahduttaa ja saa olon niin onnelliseksi. Tällaisen ilon tuulahduksen jälkeen näkee koko maailman ja asiat myönteisemmin ja on niin vietävän kivaa vain olla ja elää. Tuntuu, että jaksaa paljon paremmin ja on intoa tehdä asioita. Toisin sanoen aktivoituu valon näkemisen ympäröimänä.

Samanlaisen tunnekokemuksen koin pari päivää sitten, kun muutaman kotipäivän jälkeen vietin taas päivän ihmisten ympäröimänä ja heistä niin paljon energiaa saaneena. Vaikka rakastan yksinoloa, ovat minulle ihmiset, heidän kohtaamisensa ja vuorovaikutus heidän kanssaan elämään iloa ja energiaa tuottava asia. Siksi iloitsen joka kerta, kun saan kokea näitä myönteisiä tunnekokemuksia, joita kohtaamiset aikaansaavat. Perjantai oli juuri tällainen päivä, mutta toisaalta se oli vielä enemmän.

Päivä oli minulle positiivisuuden päivä, jolloin sain antaa yksilöille positiivisuutta ja kannustusta, mutta ennen kaikkea ja sen myötävaikutuksella sain sitä moninkertaisesti takaisin. Sain sitä jopa niin paljon, että tuli tunne, että olenko edes kaiken tämän hehkutuksen arvoinen. Vaikka en ole mielestäni millään tavalla ulkonäkökeskeinen ihminen, jo pelkästään ulkoiseen olemukseeni liittyvät kehut itseäni huomattavasti nuoremmilta yksilöiltä saivat keski-ikäisen minuuden riemastumaan ja jopa nuortumaan. Mutta suurimpana ja merkittävimpänä kaikesta sain palautetta siitä, mitä herätän muissa ihmisissä, ja miten he kokevat minut ihmisenä tavattuaan minut ensimmäistä kertaa. Niiden vastaanottaminen oli riemuisaa. Minulle tulee positiivisen palauteryöpyn saatuani tunne, että nousisin ja jatkaisin kulkuani katon rajassa hihkuen ja pomppien. Näin koin myös kyseisenä päivänä. Leijuin jossain niin ihanassa ja itseeni uskovassa euforisessa tilassa, että sitä mielihyvän tunnetta on edes vaikea kuvailla. Se täytyy vain saada kokea.

Päivän siivittämänä aloin jälleen kerran pohtia positiivisen palautteen ja kaikkinensa positiviisuuden voimaa ja vaikutusta. Mieleeni palautui jutusteluhetki vuosia sitten erään esimiehen kanssa positiivisen palautteen tärkeydestä ja hänen kommenttinsa siitä, kuinka vaikeaa positiivisen palautteen antaminen on. Ihmettelin sitä silloin ja ihmettelen sitä vielä tänä päivänäkin. Itselleni henkilökohtaisesti ei-positiivisen palautteen antaminen on moninkertaisesti vaikeampaa, ja pyrin senkin antamisessa löytämään edes pienen pisaran positiivista, vaikka ymmärrän, että kielteinen syö moninkertaisesti positiivisen ja vie mukanaan.

Elämämme ei ole todellakaan aina ruusuilla tanssimista, ja arjen pyöritys kuormittaa, vie voimia ja tekee asiat usein hyvin rutiininomaiseksi suorittamiseksi. Me tarvitsemme elämäämme positiivisuutta ja valoa. Kun annamme toinen toisillemme myönteistä palautetta ja kannustusta silloin, kun niin oikeasti mielessämme ajattelemme, teemme yksilölle energiapiikin, jota vastaavat energiapatukat ja -juomat eivät pysty antamaan. Tällainen teko ei maksa yhtään mitään. Sinun pitää avata vain suusi ja tuoda ajatuksesi ulos ja kohdata yksilö, joka on herättänyt sinussa myönteisiä ajatuksia ja mielihyvää. Ne sanat eivät ole sinulta pois, vaan ne lisäävät entisestään myös omaa mielihyvääsi ja positiivisia tunnekokemuksia.

Positiivisten ajatusten ja tuntemusten ilmaisemista kannattaa viljellä niin kotona, parisuhteessa, kaveruussuhteissa, työpaikoilla, kouluissa kuin missä tahansa arjen kohtaamisessa. Valitettavan paljon näen ja aistin esimerkiksi työpaikoilla ainoastaan kielteisten asioiden esilletuontia, vaikka työyhteisöissä olisi moninkertaisesti hyvää ja positiivista, joista voisi mainita ja tuoda esille. Lapsi ja nuori tarvitsee kuulla positivista ja kannustavaa palautetta, jotta hän näkee itsensä ja omat vahvuutensa ja sen myötä uskoo itseensä ja yrittää tehdä parhaansa. Samoin me vanhemmat kaipaamme välillä kannustusta ja myönteistä palautetta tekemisistämme ja siitä näkymättömästä työstä, jota teemme perheemme hyväksi. Kaveruus- ja parisuhde ei ole itsestäänselvä ja pysyvä olotila, vaan sekin vaati myönteisiä herättelyjä, jotka sitouttavat yksilöä suhteeseen, voimaan hyvin siinä ja uskomaan sen kestävyyteen. Kohtaamme päivittäin ihmisiä, joista meille jää hyvä fiilis, ja joiden toiminnan, sanat tai olemuksen muistamme vielä seuravakin päivänä. Myös heille, jotka jossakin muodossa saavat teissä ilon ja hyvän pilkahduksen sisällä, kannattaa kertoa se sanoina ja näin kasvattaa sitä hyvää ja positiivista, joka sisimmissänne on syttynyt.

Itselleni hyvän tuottaminen ja positiiviset sanat ovat voimavara, jonka voimalla jaksan itsekin paremmin ja saan loistaa. Se ei ole missään määrin epäaitoa tai laskelmoitua, vaan se on oman elämänkouluni, persoonani ja kasvamiseni myötä vahvistunut entisestään. Näin keski-ikäisenä uskallan ja tahdon jakaa sitä eteenpäin ja tuottaa edes hetkeksi toiselle hyvää mieltä ja onnen pilkahduksia. Erityisesti haluan tuoda ihmiselle uskoa itseensä, sillä näen jokaisessa niin paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia. Erityisen tärkeää sitä on antaa sellaiselle, joka syystä tai toisesta on menettänyt itse uskonsa itseensä ja omiin kykyihinsä, sillä myös hänessä on jotain hyvää, kun vaan "katsomme" ja aistimme häntä hiukan syvemmina ja uteliaasti tutkien.

Myös tänään meillä on aurinko ilonamme. Kun katsot sen kirkkautta, voimaa ja sen laaja-alaista säteilyä ympärille, muista samalla, että myös sinä voit olla omassa elämässäsi aurinko, joka antaa toiselle voimaa, iloa, energiaa ja erityisesti uskoa toisen kykyihin ja olemassaolon tärkeyteen. Me jokainen koemme arjessamme ilon pilkahduksia ja myönteisiä tunnekokemuksia, joiden takana ja taustalla on usein joku tai jotkut. Anna hänelle ja heille takaisin, ja voin luvata, että oma positiivinen tunnekokemuksesikin tämän myötä vain vahvistuu ja näin lisää mielihyvääsi ja onnellisuutesi määrää. <3