Parisuhde - valtataisteluako?
"Tunnen itseni kuin linnuksi, joka on häkissä vangittuna ja kaipaa niin vapautta ja mahdollisuutta lentää itselleen luonteenomaisesti. Vaikka häkin ovi välillä jäisi hetkellisesti auki, en uskalla lähteä sieltä, sillä se soimaisi liikaa omatuntoani."
"Olemme näennäisesti yhdessä, mutta tunnen itseni niin yksinäiseksi ja väärinymmärretyksi. Sisälläni roihuaa kaipuu jostakin, mikä tällä hetkellä ei kuulu elämääni. Sanon, mitä sanon, hän ymmärtää kaiken aina väärin."
"Voi, kun tuo toinen osapuoli edes joskus puhuisi ja oikeasti ja aidosti kuuntelisi. Tuntuu, että hän ei ole kiinnostunut minusta, sanomisistani ja toiveistani ollenkaan. Asiat tehdään hänen tahtonsa mukaisesti, ja tunnen jääväni alakynteen."
"Välillä minusta tuntuu, että meitä ei pidä yhdessä mikään muu kuin lapset. Missä on se rakkaus, jonka muistan joskus kokeneeni?"
"Voi, kun osaisimme puhua toisillemme ja sanoittaa kaiken, mitä tunnemme ja haluamme!"
Tässä muutama mukailtu kuulemani tai lukemani esimerkki, mitä parisuhteessa oleva voi tuntea ja kokea. Parisuhteeseen on suht helppoa ryhtyä, mutta siinä oleminen on jo toinen juttu. Kun alkurakkauden huuma hiipuu, mukaan tulee arki joko lapsineen, kotivelvoitteineen ja/tai työpaineineen. Tämä kaikki vie usein niin mukanaan, että toinen osapuoli "unohtuu" tai häntä aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Parisuhdetta ajatellaan harvemmin valtasuhteena tai vallan käsitteen kautta. Enemmänkin sen ajatellaan kuuluvan johtamiseen, esimies-alaissuhteisiin ja työpaikoille. Kuitenkin todella usein kuullessani tai lukiessani parisuhteesta, aistin siinä valtataistelun tantereen. Toinen pyrkii ottamaan vallan toisesta tiedostamattaan tai ihan tietoisesti. Joskus jopa molemmat osapuolet taistelevat vallanpihdin tai -viitan saamisesta itselleen. Parisuhde ja koti muuttuvat valtataistelun areenaksi, jossa kummallakaan osapuolella ei ole hyvä olla. Olemme itse kukin omia yksilöitämme omine persooallisuuspiirteineen ja taustoineen. Toiset alistuvat herkemmin kuin toiset. Toiset ottavat vallan toisesta aktiivisemmin kuin toiset. Usein parisuhde ei ole tasavertainen vaan alisteinen syystä tai toisesta johtuen. Todella usein aikaisemmat kokemukset ja lapsuus luovat pohjan sille, miten toimimme ja käyttäydymme parisuhteessa.
Avoimuus on parisuhteen yksi tärkeimmistä perustoista. Ilman avoimuutta, kommunikointia ja vuorovaikutusta olemme vain arvailujen varassa ja tietämättömiä, mitä toinen oikeasti tuntee ja kokee Voimme vain arvailla, ja sitä myötä syntyykin vääriä olettamuksia ja väärinkäsityksiä. Kun yksilö ei tuo esille tuntemuksiaan, ne alkavat näyttäytyä hänessä tekoina, käyttäytymisinä ja yllättävinä reaktioina, jotka taas voivat satuttaa toista osapuolta. Toinen tulee loukatuksi.
Syitä on monia ja sitä myöten seurauksia. Kun sanoitamme kokemuksemme, tuntemuksemme, syymme käyttäytymiselle ja sanomisille, toisen ymmärrys kasvaa ja näin myös parisuhde saa mahdollisuuden pysyä kasassa - tasapainoisena ja toinen toistaan kunnioittavana. Tämä ei ole aina ratkaisu kaikkeen parisuhteen haastavassa maailmassa, jossa kaksi alussa täysin vierasta, eri taustoista saapuvaa yksilöä koittavat kulkea elämän taivalta yhdessä,symbioosissa. Mutta oivallus tästä voi olla monelle lähtölaukaus tehdä asialle jotain. ❤️