Hetki Lapin kesäyössä

Kello oli 01.15 tämän vuorokauden puolella. Astelin portaita kohti yläkertaa ajatuksissani, että jos kerrankin menisi suht ajoissa nukkumaan. Katseeni suuntasi kohti aulan parveketta ja sieltä näkyvää loisteessa olevaa Kätkätunturia. Näkymä veti minua niin puoleensa, että samalla hetkellä unohdin järkevät ajatukseni ja menin kohti sitä, joka aivan kuin kutsui minua puoleensa.

 Kun pysähdyin tämän kaiken äärelle, kaikki muu unohtui. Elin hetkessä, jolla ei ollut alku- eikä päätepysäkkiä, vaan loputon rauha ja kiireettömyys. Aurinko valaisi kotitunturiani saaden sen loistamaan hätkähdyttävällä tavalla. Ympärilläni oli äänettömyys, jota ei mikään ihmisen aikaansaama "saastuttanut". Vain linnun laulu kuului välillä hiljaa hennosti ja välillä voimakkaammin. Luonto oli hereillä kanssani. Tämä on syy, miksi rakastan Lapin kesäöitä niin paljon. ❤️