Yo-kirjoitukset alkaa olla ohi - myötäelämistä ja pohdintaa
Ulkona sataa vesiräntää, on täysin pilvistä, ja lumi sulaa hurjaa vauhtia. Tällaiselle talvea ja lunta rakastavalle ihmiselle tämä voisi olla suuri harmituksen aihe, ja onkin, mutta... Tänään mikään ei voi viedä iloani, onneani, kiitollisuuttani ja hyvää mieltäni. Leijun kirjaimellisesti katon rajassa, ja tunnen suurta vapauden tunnetta ja kaikkinensa myötäelämisen riemua. Nyt kuopukseni lukio- ja yo-kirjoitustaival on loppusuoralla - viimeinen yo-kirjoituspäivä on tänään!!! Hänelle suuri päivä ja niin myös minulle! Pitkä 12 vuoden taival täällä Lapin pienessä koulumaailmassa on ohi, ja tulevaisuus siintää arvoituksellisena ja haaveita täynnä.
Tämäkin kevät on ollut monelle nuorelle erikoinen, haasteellinen ja rankka koitos. Jatkuva pelko siitä, että sairastuu tähän koko maailmaa riepottelevaan tautiin juuri tärkeällä hetkellä, on ollut lisäpaine nuoren jo muutenkin vaativassa prosessissa. Sisäinen "traumani", niihin liittyvä muistijälki ja sen myötä synnyttämä pelko ovat olleet osaa elämääni nämä viikot. Jouduinhan itse kirjoittamaan yo-kirjoituksistani englannin sairaalassa tiputuksessa, välillä oksentaen ja nukkuen. Silloin tuli vahva tunne siitä, että mitä jos en pääsekään ylioppilaaksi, ja mitä jos en kykene tätä koitosta suorittamaan loppuun. Vielä ruotsinkin kirjoituksissa olin heikossa kunnossa, eikä etukäteisvalmisteluille ollut voimia. Pääsin kuitenkin ylioppilaaksi, ja tämäkin vaihe opetti minulle jo nuorena, että mikään elämässä ei ole itsestäänselvää. Muisto menneestä ja tämänhetkinen tilanne ovat muistuttaneet läsnäolostaan viime viikkoina erityisen voimakkaasti.
Tämä päivä on sisäisessä kokemusmaailmassani myös eräänlainen päätepiste. Jatkossa lapseni suorittavat (toivon mukaan) opintonsa jossain aivan muualla, ja näin minun vanhemmuuteni muuttaa jälleen muotoaan. Olen edelleen äiti ja vanhempi, mutta eri tavalla. Tietysti tähän liittyy hieman haikeutta, mutta sisälläni oleva lepotilassa ollut vapauden liekki alkaa saada sytykettä ympärilleen. Vapaus niin jälkikasvulleni mutta myös minulle alkaa lisääntyä, ja näin kuuluukin tapahtua. Elämä on luopumista, mutta myös "vapautumista" ja irtaantumista jostain sellaisesta, joka on jatkossa vain muisto. Asiat voi nähdä monella eri tavalla, mutta positiivisin lasein ne on helpompi ottaa vastaan. Tänään siis iloitsen kaikkien nuorten puolesta, joilla kirjoitustaival alkaa olla ohi. Yksi päivä ja se on ohi lähes kaikilla. Nykypäivän yo-kirjoitukset ovat hyvin erilaisia monella tavalla kuin minun aikanani. Ne ovat paljon haastavampia, monitahoisempia, ja tähän vielä lisättynä pandemia ja siihen liittyvä paine ja eristäytyminen. Olette sankareita jokainen tämän käynyt! Meni sitten, miten meni! Hyvä te! ❤️