Olethan itsellesi avoinna ja läsnä!

15.06.2020

Herättyäni tähän päivään luin aluksi tuttuun tapaan puhelimelta uutiset ja sitten katselin ystävieni päivitykset Facebookista. Olin kai lukenut viime päivinä surun täyttämiä ja ikäviä uutisia ja julkaisuja, sillä Facebookini ehdotti minulle juttua äidistä, joka oli menettänyt lapsensa kuolemalle. Aluksi en meinannut lukea sitä, mutta jokin sai minut kuitenkin lukemaan sen läpi. Aamuni siis alkoi kyynelillä, mutta se ei ollut laisinkaan huonoksi minulle. Kyynelet kaikkinensa kuuluvat elämään, niitä ei pidä peitellä eikä jarrutella, vaan antaa tulla silloin, kun ne ovat tullakseen. Aamukyynelten jälkeen eräällä tavalla "tyhjennettynä" ja ennen kaikkea kiitollisena aloitin siis tämän päiväni.


Kun astelin alakertaan, olin erityisen kiitollinen siitä, että kaksi koiraani heiluttelivat hännillään minulle ja osoittivat, kuinka tärkeä olen heille. Katsottuani ulos ikkunasta näin kukkaloiston, joka teki mieleni iloiseksi ja aivan kuin antoi loistostaan osan minulle. Taivaanranta näytti pilviseltä, mutta sekään ei minua haitannut, sillä välillä luonto ja mekin tarvitsemme pilvisempiä päiviä. Maltanpa tehdä enemmän puuhia sisällä, kun auringon paiste ei houkuttele minua luokseen. Aamupuuron tekeminenkään ei tuntunut yhtään työläältä, vaan pelkästään ilahduttavalta, sillä onhan ympärilläni rakkaita, joille voin sen tehdä.


Joskus me jokainen tarvitsemme herättelyä. Välillä herättely tapahtuu tämänaamuisellani tavalla muiden kokemuksia ja menetyksiä lukeneena, välillä kohdallemme sattuu valitettavasti herättely, joka sattuu kipeästi, ja jonka haluaisi puhaltaa yhtä nopeasti pois, kun se meille tulikin, mutta se ei ole mahdollista. Tapahtunut pysyy, satuttaa ja ja kurittaa meitä päivästä toiseen, aikamme, mutta emme ole asian kanssa ainoita, sitä sattuu ja tapahtuu päivittäin aina jollekulle. Se kuuluu osana elämään.


On tärkeä kuunnella, tuntea, "lukea"ja havainnoida itseään jo heti aamusta, ja saada näin selville, mikä on tämänpäiväinen kestokykyni, jaksamiseni, olotilani. Se ei ole läheskään aina sama, vaan jopa yksi yö on voinut muuttaa tunnetilaamme, ajatuksiamme, senhetkistä henkisen hyvinvointimme tilaa erilaiseksi. Joskus pelkkä yöllä kohdattu uni voi muuttaa mielentilaamme, ja heijastua vielä seuraavan päivän toimiin, mielen liikahduksiin ja tunteisiin. On hyvä muistaa, että pohjimmiltamme olemme herkkiä yksilöitä, vaikka kaikki eivät haluakaan sitä tunnustaa ja tunnistaa - toiset vielä herkästi särkyvämpiä kuin toiset. Siksi on äärimmäisen tärkeää tuntea itseään, tutustua itseensä ja aistia omia tunnetiloja ja niiden muutoksia, ja näin myös ennakoida, mihin ne ovat valmiit juuri tänä päivänä ja tässä hetkessä.


Et ole kenenkään muun kanssa niin paljon kuin itsesi kanssa. Sinä itse seuraat jatkuvasti mukanasi - sekä fyysisenä että psyykkisenä ja henkisenä olentona. Et pääse itseäsi pakoon, vaikka joskus haluaisitkin. Siksi on tärkeä oppia olemaan itsensä kanssa - oppia reagoimaan ja ennakoimaan oman itsensä käyttäytymistä ja tunnetiloja aivan samalla tavalla kuin teet läheisesi ja samassa taloudessa asuvien kanssa. Ennen kaikkea sinun on tärkeä suojella itseäsi - välttää ahdistavia ja surullisia kertomuksia, negatiivisia ihmisiä tai taakkaa aiheuttavia toimia silloin, kun et ole niihin valmis etkä riittävän vahva ja ehjä. Ihminen ei ole kone eikä tule ikinä olemaan, vaan hän on tunteva, kokeva ja joskus särkyväkin olento, jota pitää kasassa loppujen lopuksi juuri sinä itse. Toisten tuki, kannustus, huolenpito ja rakkaus ovat tärkeitä, ja ne auttavat sinua tässä itsesi ehjänä pitämisen ja välillä uudelleen kokoamisen tiellä, mutta sinä itse olet ainoa, joka tietää todelliset ja aidot tuntemuksesi, autenttisen minäsi sekä jaksamisesi että särkymisesi rajat.

Siksi muistathan sekä tänään että huomenna pitää itsestäsi huolta ja olla itsellesi avoinna ja läsnä. Mieleeni kumpuaa juuri nyt äitini välillä toistama mietelause, erityisesti kuoleman äärellä " Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Niin surulliselta ja lohduttomalta kuin tuo pelkkä lause tuntuukin, piilee siinä pieni totuus, jonka meidän jokaisen on hyvä hyväksyä. Lopullinen vastuu ja valta sekä avain itseesi ovat juuri sinulla. ❤️