Aistit pääsevät valloilleen metsässä

Metsä kutsuu minua luokseen. Se aivan kuin pyytää minua tulemaan osaksi valtakuntaa, jota ei loppujen lopuksi omista kukaan. Se houkuttelee minua hiljaisuudellaan ja koruttomuudellaan. Sen ympäröimänä saan hengähtää ja unohtaa kaiken muun. 

Suljen silmäni hetkeksi ja kuuntelen. Annan kuuloaistilleni mahdollisuuden vastaanottaa minussa kaiken sen äänimaailman, jota luonto minulle sillä hetkellä tarjoaa. Tällä kertaa äänettömyys on seuranani ja hyvä niin.

Avaan silmäni ja näen kaiken ympärilläni entistä vahvemmin, sillä olinhan ollut juuri äsken pimeydessä, jossa en nähny mitään, vaan tunsin vain oman olemassaoloni osana luonnon hiljaisuutta. En vain näe, vaan aktiivisesti katselen ja havainnoin kaikkea sitä, mitä silmieni edessä on. Näen koko puurintaman, joka suojelee minua tuulelta ja tuiskulta. Se pitää minua eräällä tavalla syleilyssään ja antaa minulle turvaa ja läheisyyttään. Huomaan valon kajon, joka on aivan kuin vuorovaikutuksessa kanssani.

Tuoksuttelen kosteuden mukana tuomaa raikkautta. Siinä ei ole mitään ylimääräistä, vaan sen hengittämänä saan puhtautta, joka puhdistaa sisimpääni. 

Tunnen hiukan jäätyneen lumen pinnan ja sen alla olevan maaperän vahvasti jalkapohjissani. En tunne leijuvani, vaan tunnen maan kosketuksen tuoman vakauden ja tunteen, että en ole irralisena, vaan osana jotakin laaja-alaisempaa. Tällä kertaa en pääse maistelemaan mitään luonnon antimia, sillä kaiken lumi on peittänyt. 

Lähes kaikki aistini pääsevät valloilleen metsässä, mutta hyvin hellällä ja luonnollisella tavalla. Niitä ei järisytä eikä kuormita mikään, vaan ne tarjoavat minulle mahdollisuuden tuntea ja kokea luonto aitona ja autenttisena. Kiitos taas kerran, luonto ja metsä!