Itsenäisyyspäivän mietteitä

Äitini jakoi Evakon laulun tunti sitten Fb-sivulleen seuraavin saatesanoin: "Samoin me Lapin asukkaatkin jouduimme jättämään kotimme, ja lähtemään evakoiksi Ruotsiin...Niin lähti äitinikin kahden pikkutyttönsä kanssa evakkoon, liekö ollut edes kahvipannua mukanaan. Isäni oli sotarintamalla eturiveissä puolustamassa isänmaataan."

Luettuani tämän ja kuunneltuani jälleen kerran laulun tällä kertaa Suvi Teräsniskan laulamana kyyneleet vierivät poskilleni. Äitini oli siis toinen näistä pikkutytöistä ja tätini toinen. Vaikka he olivat niin pieniä, että eivät tästä konkreettisesti muista mitään, on tuo kokemus tehnyt heihin muistijäljen, joka kulkee heidän mukanaan vielä tänäkin päivänä. Ehkä se on osaltaan syy äitini melankolisuuteen ja herkkyyteen kokea kaikki asiat niin vahvasti ja itseään kuormittaen. 

Kun kävin mielessäni laulun myötä kaikkea heidän kokemaansa, ymmärsin taas kerran, kuinka erilaisista lähtökohdista itse ja oma ikäpolveni sekä lapseni ovat saaneet tähän maailmaan ponnistaa ja kasvaa. Meidän kasvualustamme on ollut ravinteikas ja turvallinen eikä sitä ole maailman myrskyt rikkoneet. Olemme saaneet elää kotimaassa ja kotona, johon ei ole kuulunut pelkoa eikä turvattomuutta. Olemme saaneet elää tasapainoisessa ja turvaisassa maailmassa, josta on tullut ajan mittaan meille jopa itsestäänselvyys ja luonnollinen osa arkeamme. Viime aikojen pandemiamyllerrykset ovat oikeastaan ensimmäistä kertaa osoittaneet meille, että kaikki ei ole pysyvää, muuttumatonta ja päivästä toiseen yhtä auvoista. Ehkä tämä kaikki on tarkoitettu juuri siksi, että mekin, nämäkin sukupolvet oivaltaisivat, mikä elämässä on tärkeää, ja mistä kaikesta saamme olla kiitollisia. 

Tulee aika, kun nämä sodan kokeneet ja sen ympäröimänä syntyneet ja kasvaneet hiipuvat keskuudestamme. Tulee aika, kun meillä ei ole enää äänitorvia, jotka kertovat tätä tarinaa ja siihen liittyviä kokemuksia. Tulee aika, kun olemme vain me ja jälkipolvemme - kansa, joka ei ole tätä kaikkea kauheutta kokenut ja toivottavasti ei tule koskaan kokemaan. Tulee aika, kun me olemme niitä kaikuja, jotka jatkavat tämän sanoman kertomista jälkipolville ja muistuttavat siitä kiitollisuudesta, jota saamme tänäkin päivänä ja tulevina päivinä kokea. Me emme ole tätä kaikkea kokeneet, mutta me olemme saaneet elää heidän kanssaan, jotka ovat tämän kokeneet, ja siksi mekin olemme eräällä tavalla jatkumo tätä kaikkea.

Toivonkin teille jokaiselle itsenäisyyspäivää, joka on yhdessäolon, onnellisuuden ja hemmottelun juhlaa, mutta myös suuri ripaus kiitollisuutta, nöyryyttä ja herättelyä siitä, miksi tätä päivää vietämme, ja miksi se koskettaa meitä jokaista.