Auttaminen - missä menevät itsekkyyden ja epäitsekkyyden rajat

Auttaminen - pyyteetöntä toimintaa toisten hyväksi, minkä myötä itsellekin tulee hyvä mieli. Tämä on ehkä auttamisen perusajatus, ainakin itselleni. Lause sisältää monenlaisia ajatuksia, ja siinä kristallisoituu paljon enemmän kuin aluksi ehkä tulee mieleenkään. Tänä päivänä ja tässä yhteiskunnassa tarvitaan yhä enemmän apua, tukea, ymmärrystä ja kannustusta. Moni yksilö kokee olevansa niin yksin, avuton, ilman tukiverkostoa ja toisen ymmärrystä omasta elämäntilanteesta, elämän vaikeudesta ja raadollisuudesta. Toisaalta nykypäivän yhteiskunta ja siinä elävät asukit vaativat yhä enemmän apua ja pitävät sitä itsestäänselvyytenä, joka heille tulee kuulua. Tänä kauniina ja aurinkoisena pakkaspäivänä ajatukseni lähtevät kiitämään auttamisen pohdintaan ja siihen, missä menee itsekkyyden ja epäitsekkyyden rajat.

Empaattisuus, kiltteys, hyväntahtoisuus - niin positiivisia kuin ne sanoina ja käsitteinä ovatkin, voivat kääntyä joskus omaa elämää kuormittaviksi, jopa ahdistusta ja stressiä aiheuttaviksi olotiloiksi. Kun yksilö haluaa toisille hyvää ja ymmärtää heidän elämäntilanteitaan ja rankkojakin elämänvaiheitaan, hänessä kehittyy niin voimakas auttamisenhalu, että siinä voi helposti unohtaa itsensä ja omien jaksamistensa rajat. Vielä kuormittavampaa tämä auttamisen tie on, jos sen päähenkilöinä ovat itselleen rakkaat ja läheiset, joille toivoisi vain kaikkea hyvää. Kuitenkin me ihmiset olemme vajavaisia, ja meidän jaksamisessakin menee rajat. Jos auttamiseen liittyy voimakkaasti tunteet, erityisesti kiintymyksen ja rakkauden tunteet, siinä helposti unohtaa oman itsensä ja oman elämänsä. Lähdetään auttamisen tielle, jossa päätavoitteena on vahvasti muut ja muiden hyvinvointi oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Valitettavan usein auttaminenkin on mennyt suoritteeksi, jossa tärkeimpänä on vastavuoroisuuden periaate. Vaikka vastavuoroisuus on ajatuksena yleensä kaunis ja monissa elämän osa-alueissa tärkeä taito ja olennainen osa vuorovaikutteista elämää, sen liiallinen korostaminen ja päätavoitteena oleminen auttamisen tiellä vie aidon ja pyyteettömän auttamisen hiukan toissijaiseksi tai eräällä tavalla se jää kaiken varjoon. Autetaan sen vuoksi, että tähtäimenä on, että myös itseään sitten autetaan. Tallennetaan ainakin ajatustasolla muistiin oman auttamisen kerrat ja tavat, ja sitten ikään kuin odotetaan näin toisenkin tekevän ja vielä suht lyhyen ajan sisällä. Tällaisella auttamisella asetetaan se autettu osapuoli vastapalvelusasetteluun, joka vie näin auttamiseen liittyvää mielihyvää vähäisemmäksi ja voi luoda paineita ja odotuksia, joihin ei pysty välttämättä vastaamaan. Ja jos olet vain autettuna, mutta et auttajana, koet huonoa omatuntoaa tai vaistoat toisen osapuolen hiljaisen ja joskus ihan ääneenkin kerrotun vastavuoroisuuden vaatimuksen. Auttaminen menettää sen molemminpuoleisen ilon ja tyytyväisyyden tunteen, jota se voi kauneimmillaan olla.

On olemassa myös valitettavan paljon ihmisiä, jotka odottavat ja vaativat toiselta osapuolelta apua ja tukea kohtuuttomasti, itsekkäästi ja joskus röyhkeästikin tähtäimenä vain oma elämä ja siihen liittyvät "ongelmat". Unohdetaan, että myös se toinen osapuoli voi elää omassa elämässään rankkoja vaiheita tai vain kaivata sitä omaa aikaa, jolloin voi olla juuri haaveilemallaan tavalla ja ottaa aikaa itselleen. Loppujen lopuksi me ihmiset itse olemme oman elämämme pääroolissa ja sen päättäjiä, ja siksi on tärkeää osata välillä sanoa ei ja olla itsekäs. Kukaan muu ei sinun puolestasi ole itsekäs ja sinua itseäsi ajatteleva, jos et sitä itse ole. Joskus toiset ihmiset saattavat imeä sinut kuiviin omien tarpeidensa ja vaatimustensa edessä.

Ihaninta auttaminen on silloin, kun toinen osapuoli ei sitä osaa ollenkaan odottaa, eikä siihen liity minkäänlaisia velvoitteita tai odotuksia. Auttaminen ei tarvitse olla aina suurta ja merkittävää hyötyä tuottavaa, vaan se voi olla hyvin pieni ele ja teko. Jo pelkästään toisen kuunteleminen, toisen tilanteen ymmärtäminen ja siinä tukeminen sanallisesti voi auttaa ja tuoda toiselle helpotusta ja mielihyvää. Aina auttamisen ei tarvitse olla niin tavoitteellista, vaan tärkeintä on siihen liittyvä aito lämpö ja välittäminen - tunne, että minut huomioidaan tavalla tai toisella ja tunne, että haluan näin tehdä.

On hyvää muistaa, että auttamisessa tärkeintä on molemminpuolinen mielihyvän ja ilon tuottaminen. Niin kauan kuin se lähtee omaehtoisesti auttajasta itsestään ja hänen omasta tahdostaan, eikä siihen liity liian suurta taakkaa tai stressiä, auttaminen on hyvää tekevä eikä liiallisesti kuormittava. Välillä on hyvä olla itsekäs ja sanoa ei - tuntematta syyllisyyttä tai huonommuutta. Ja välillä on hyvä olla kiitollinen ja sanoa kiitos - niin, että toinen osapuolikin aistii ja tuntee, kuinka merkityksellinen hänen tekonsa oli, ja kuinka tärkeä hän on.

Sinä itse olet oman elämäsi ohjaksissa ja päätät, mitä elämässäsi teet sekä milloin ja miten. Tärkeintä on oma hyvinvointisi ja onnellisuutesi, ja jos sen lisäksi sinulla on vielä voimavaroja, aikaa ja jaksamista muiden auttamiseen, tee se, mutta itseäsi kuunnellen ja ymmärtäen. <3